Saapuminen ja majoitus

Saapuminen

Turku on helposti tavoitettavissa kaikkialta Suomesta. Tampereelta tai Helsingistä Turkuun pääsee bussilla tai junalla parissa tunnissa ja Oulusta lentäen samassa ajassa.

Omalla veneellä sekä Turun ja Tukholman välisillä risteilyaluksella voi tutustua myös Turun edustalla sijaitsevaan maailman upeimpaan saaristoon. Turkuun saapuvat laivat ovat lauttoja, joille mahtuu satoja autoja, joten voit ottaa myös auton matkalle mukaan.

Euroopasta Turkuun pääsee parhaiten Tukholman kautta (Turku–Tukholma lentäen alle tunnissa tai laivalla yhden päivän tai yön kuluessa). Suoria lentoja Turkuun on mm. Riiasta ja Gdanskista.

Venäjältä Turkuun pääsee kätevästi autolla E18-tietä pitkin tai junalla Helsingin kautta.

Turussa on kattavat kaupungin sisäiset joukkoliikennepalvelut.

Saapuminen omalla veneellä?

Aurajoki on suljettu normaalilta veneliikenteeltä koko tapahtuman ajan. Poikkeuksena kaupallinen charter –liikenne, venepaikan haltijat sekä erityisluvan saaneet tahot.

Aurajoessa sijaitseva Turun vierasvenesatama on suljettu yleisöveneiltä. Veneellä saapuvien vierailijoiden kannattaa tukeutua lähiympäristön satamien vieraspaikkoihin.

Turun Pursiseura Ruissalossa:
Varaukset: 0443762655
hinta: 20e/yö (tieto v. 2017)
Palvelut sis hintaan: WC, sähkö vesi, imutyhjennys, sauna/suihku jätehuolto,
Lisäpalvelut: Polttoaine, ravintola
Kuljetus kaupunkiin: Linja-auto / Taksi
Karttalinkki (opaskartta)

Ruissalon telakka:
Varaukset: 0400330413 tai ruissalontelakka@alfonshakans.fi
Hinta: 40/50/60e per yö, riippuen paikasta. (tieto v. 2017)
Palvelut sis hintaan: WC, vesi, jätepiste
Lisäpalvelut: ravintola, kahvila, jätepiste
Kuljetus kaupunkiin: Fölilautta, Tom lautta, Linja-auto ja taksi
Karttalinkki (opaskartta)

Majoitus

Missä yöpyä Turussa? Meillä on hotelleja, hostelleja, bed & breakfast -paikkoja, leirintäalueita sekä monta ihanaa kylpylää.

  •