
Tietoa kirjoittajasta
Antti, Isabella ja Siiri
Santa Maria Manuela
Tuulen kuljettaessa, aaltojen keinuttaessa ja yksinäisen lokin taivalta seuratessa on helppo huomata, mikä purjehduksessa niin monia viehättää. Varsinkin nyt, kun diesel ei enää virtaa moottorin sylintereihin ja purjeiden linjat ovat kauniin kaarevat, tuntee muurin murenevan itsensä ja ympäristön väliltä. Se rauhoittaa. Aavalla ulkoiset ärsykkeet ovat minimissään verrattuna mantereen hälinään ja kiireeseen. Auringonvalon marmoroidessa rosoisen merenpinnan huomaa pohtivansa, millaista olisi elää pidempäänkin merellä.
Purjehdus on sitä, että nukut silloin kun pystyt - joskus outoinakin ajankohtina, ja osalla miehistöstä onkin yli kymmentuntinen työpäivä. Se ei silti tarkoita, etteikö voisi pitää hauskaa. Tänään on luvassa futisturnauksen finaali, joka käydään karsintojen tapaan kannella. Ohjelmassa on ollut myös mm. aamujumppaa, yhteislauluja ja kortinpeluuta. Viisi ateriaa päivässä on pitänyt nälän kurissa ja hytit ovat kuin suoraan ruotsinlaivalta. Ei valittamista. Aurinkokin paistaa taas pilvettömältä taivaalta!
Aiemmin aiheena melko vieras purjehdus on tämän matkan myötä tullut tutummaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Asiaan on myötävaikuttanut Santa Maria Manuelan loistava miehistö, joka on pitänyt hyvää huolta niin risteilymatkustajista kuin jokaisesta traineesta - portugalilainen pilke silmäkulmassa. Risteilyseurueesta on myös muodostunut oma eriskummallinen yhteisönsä, jossa matkailijat ja traineet, varttuneemmat ja nuoremmat, ovat löytäneet oman paikkansa kuunarilta. Yhdessä laineita uhmaten valloitimme Suomenlahden.